Ravintovalmentajan elämää

Ravintovalmennuksesta pähkinänkuoressa

Mikä on ravintovalmentaja?

Ravintovalmentaja on ravitsemuksen personal trainer, jonka voi pyytää avukseen monessa asiassa. Valmentajalta voi pienimuotoisimmillaan pyytää pelkän analyysin omista ruokailutottumuksistaan ja/tai valmiin ruokavaliomallin tai sitten hänet voi pyytää avukseen isompaan ruokaremonttiin. Ravintovalmentajalta saa myös apua erikoisruokavalion suunnittellussa ja toteutuksessa, huomioiden esim. keliaakikko, vegaani, allergiset rajoitteet jne.

Ravintovalmentajalle jokainen on yksilö, jonka tarpeet ja tavoitteet huomioidaan valmennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Oikeita vastauksia, keinoja ja ratkaisuja on yhtä monta kuin asiakkaitakin. Ei ole olemassa valmista muottia, johon valmennettavan pitäisi sujahtaa.

Ravintoon ja painoon liittyen on olemassa myös paljon myyttejä ja uskomuksia, joita valmennuksissa tarpeen mukaan käsitellään ja käydään läpi tieteellisestä näkökulmasta. Jokainen meistä on varmasti kuullut seuraavia lausahduksia: ”Minulla on isot luut”, ”Olen raskaana joten syön kahden edestä”, ”Rasvaton maito on myrkkyä” tai vaikkapa ”klo 18 jälkeen ei saa enää syödä”. Tässä väittämien viidakossa ravintovalmentaja on oppaasi, joka ohjaa sinut vastausten äärelle.

Ketkä sitten käyttävät ravintovalmentajan palveluita?

Asiakkaiden kirjo on hyvin laaja ja monimuotoinen, mutta karkeasti voi luokitella muutamia pääryhmiä.

Suurin asiakasryhmä on painonpudottajat, eli elämäntapamuuttujat. Heille ravintovalmentaja tarjoaa työkalut terveelliseen painonpudotukseen, tukensa ja neuvonsa tämän matkan aikana. Valmennuksessa panostetaan pieniin muutoksiin oikeissa paikoissa, tiedon lisäämiseen ja uusien tapojen opiskeluun.

Usein asiakkaaksi hakeutuu myös raskaana olevia tai imettäviä äitejä. He haluavat varmistaa syövänsä oikein itseään ja vauvaa ajatellen, sekä apua raskauskilojen järkevään pudotukseen. Valmentajan tuella ja ohjeistuksella tuetaan äidin jaksamista, sekä optimoidaan äidin ja siten vauvan hyvinvointia. Monille imettäjille tulee yllätyksenä kuinka paljon mm. rintamaidon laatuun ja siten sen täyttävyyteen voi omalla syömisellä vaikuttaa.

Oman asiakasryhmänsä tuovat myös kiinteytyjät, sekä aktiiviurheilijat. Heille tehdään usein hienosäädetty ruokavalio, jolla tuetaan tavoitteen täyttymistä.

On myös monia muita syitä miksi ravintovalmentajaan otetaan yhteyttä. Halutaan oppia syömään useammin, reissutyön takia terveellinen syöminen tuntuu mahdottomalta, huoli omasta terveydestä (esim. sydän- ja verisuonisauraudet, 2. tyypin diabetes), ruokavaliota rajoittavat sairaudet ja allergiat, epäily ärtyneen suolen oireyhtymästä jne.

Mikäli sinulla on ravintoon liittyvä murhe, niin älä epäröi pyytää apua minulta tai joltain muulta ammattilaiselta. Kysyminen ei maksa mitään, ainakaan minulta. Oman arvonsa tunteva valmentaja kyllä kertoo, mikäli ei kykene juuri sinua auttamaan ja pyrkii ohjaamaan sinut sopivan henkilön luo.

Mikä siinä valmennuksessa sitten maksaa?

Usein kuulee kuinka ravintovalmentajan palvelut koetaan kalliiksi. Mikä on hinta omalle hyvinvoinnille? Ammattitaitoinen valmentaja paneutuu työhönsä ja juuri sinun toimeksiantoosi, on se sitten kertaluontoinen ruokavalio tai pidempi valmennus. Jokaista tuntia kohden jona valmentajan tapaat tai juttelet hänen kanssaan puhelimessa, hän tekee 3-4h ”näkymätöntä työtä”.

Esimerkkiyhtälö: 3kk valmennus maksaa 150€/kk (450€/3kk). Ravintovalmentaja tekee työtä sinun eteesi sinä aikana keskimäärin n. 20-25h. Tällöin tuntipalkka pyörii siellä n. 20€/h, joka on alvillista, eli siitä 24% valtiolle, jonka jälkeen maksetaan omat verot, materiaalikulut, eläkevakuutus ja monta muuta juoksevaa kulua. Kannattaa siis kysyä itseltään kuinka paljon töitä sinun eteesi tehdään, mikäli ruokavalion tai valmennuksen hinta on mitätön.

Ei tässä maassa pienyrittäjänä rikastumaan pääse. Moni palkkatyöläinen saa paremmat ansiot. Se on hinta, jonka olen valmis maksamaan siitä, että saan tehdä jotain mistä todella nautin ja missä olen hyvä. Hinnoittelen työni arvostaen itseäni ja ammattitaitoani, silti yrittäen pitää sen asiakkaille inhimillisenä. Uskon että moni muu ravintovalmentaja ja pienyrittäjä samaistuu tähän.

 

Me, myself and I

Kevät, uuden kasvun aikaa

Vaikka ei meillä täällä pohjolassa vielä lämpömittari suostu kohoamaan ja lunta tupruttaa, niin kevät tekee tuloaan. On aika suunnata katseet tulevaan satokauteen ja aloittaa valmistelut.

IMG_3246Itse rakastan yrttejä. Basilikaa, timjamia, rakuunaa, minttua, sitruunamelissaa, persiljaa, ruohosipulia ja monia muita. Halvimmaksi tulee, kun kasvattaa edes osan tarpeistaan itse ja samalla saa kaunista vehreyttä kotiin, parvekkeelle ja puutarhaan. Yrtit voi kasvattaa siemenestä ruukuissa, jolloinka kylvö aika alkaa olla ajankohtainen. Voi myös ostaa valmiita taimia, kaupan yrtitkin lähtevät useimmiten kasvamaan kun ne istuttaa. Minttu ja sitruunamelissa ainakin selviävät läpi talven (ulkonakin talvehtivat), joskus talvehtien ja joskus vehreinä.

 

Viimeisen vuoden aikana olen myös innostunut kokeilemaan eri viherkasvien kasvatusta kaupan hedelmien siemenistä. En ole mikään viherpeukalo, vaikka minä rakastan kasveja, ne eivät aina välitä minun rakkaudestani. Toistaiseksi ananas, jonka istutin viime keväänä ja avokado, jonka IMG_5845laitoin syksyllä ovat selvinneet hengissä ”hellässä” huomassani. Tomaatin onnistuin viime vuoden talvella idättämään hienosti ja lähti kasvuunkin, mutta ajoitus oli pielessä. Taimi ei selvinnyt kevääseen asti. Tänä keväänä ajattelin kokeilla sitrushedelmiä. Kasvien kasvatus kaupan hedelmien siemenistä on myös hauskaa koko perheen puuhaa ja varmasti opettaa lapsille kärsivällisyyttä, sekä onnistumisen iloa kasvien alkaessa kukoistaa.

Chili on myös helposti siemenestä kasvatettavissa, mutta itse olen sen ostanut valmiina taimena. Oma kärsivällisyyteni ei aina riitä kaikkeen.

Tänä keväänä on tarkoitus myös rakentaa ryytimaa. Täytyy vielä suunnitella mitä kaikkea sinne laittaa kasvamaan.

Kannattaa siis upottaa kädet multaan ja alkaa kylvö puuhiin. Täyttää ikkunalaudat, parvekkeet ja puutarhat kaikella herkullisella. Ei ole mitään parempaa kuin omista istutuksista saadut herkut ruokapöydässä. Tuorein yrtein maustetut ruoat ja salaatit, tuoreet porkkanat, retiisit ja tomaatit, sekä kaikki muu mitä kasvattaa haluaa ja pystyy. Mikäli sato on runsas, voi sitä kuivata tai pakastaa myös talveksi.

 

IMG_5847

Me, myself and I, Uncategorized

Poppajuomat ja muita flunssanhuuruisia ajatuksia

Näin flunssakautena, itsekin nenä tukossa ja pää sumussa, on hyvä pysähtyä miettimään oloa helpottavia ”poppajuomia” ja muita konsteja.

Vanhan kansan mukaan liotellaan villasukkia viinassa ja sullotaan valkosipulia jalkapohjiin, juodaan lämmintä sipulimaitoa ja otetaan kunnon löylyt. Toimiiko kyseiset keinot? Täytyy myöntää etten tiedä, sillä en ole kokeillut. Saunaan ei uskalla kipeänä mennä, kun välimatka sohvan ja sängyn välilläkin tuottaa tuskaa. Tässä kohtaa kun nenänpielet punoittaa talouspaperin karheudesta ja ääni kävisi paremmin seksin myymiseen kuin ravintovalmennukseen alkaa olemaan valmis vaikka kylpemään tequilassa ja valkosipuleissa, jos se vaikka auttaisi.

Nykypäivänä on jo myönnetty, että c-vitamiinin ja sinkin hetkittäisellä ”ylitankkauksella” on vaikutusta flunssan kestoon. Eli kaivakaamme kellarista viime kesänä keitetyt viinimarjamehut ja kaapista kasa siemeniä.

Ohessa pari omaa tämän hetkistä suosikkiani flunssan tappoon:

Sitruuna-inkiväärivesi

1 kpl Luomu sitruunoita

2cmx2cm pala tuoretta inkivääriä

1,5l vettä

Purista sitruunan mehu kannuun. Kuori ja raasta inkivääri. Purista raasteesta neste kannuun sitruunamehun joukkoon. Lisää vesi ja nauti.

Inkivääri raaste kannattaa säästää ja hyödyntää esim. smoothieen tai teen hauduttamiseen. Mikäli kaipaat makeutta juomaan, niin kokeile steviaa tai hunajaa.

Sitruuna tuntuu antavan sopivasti energisyyttä ja inkiväärin väkevyys auttaa liman kanssa kamppailussa, näin sen ainakin itse koen.

Minttu-inkivääritee

1rkl kuivattua minttua tai kasa tuoreita lehtiä

1cmx1cm pala tuoretta inkivääriä

vettä

Kuori ja raasta inkivääri. Laita mintut ja inkivääriraaste teepannun (tai minkä tahansa astian) pohjalle ja kaada kuuma vesi (ei kiehuva) päälle. Anna hautua väh. 5min ja nauti. Mikäli et kaipaa sattumia juomaasi, niin kaada se mukiin siivilän läpi.

Mintun uskotaan ehkäisevän tulehduksia ja lisäävän vastustuskykyä, sekä auttavan vatsavaivoihin. Ei siis huono lisäys ruokavalioon flunssakauden ulkopuolellakaan.

Paranemisiin!

Mielipiteitä ruoasta, Uncategorized

Hyvä, paha, hiilihydraatti

Nykyään törmää päivittäin eri dieetteihin, joissa vältellään pakonomaisesti hiilihydraatteja. Sosiaalisessa mediassa terveelliset elämäntavat yhdistetään hiilihydraattien välttelyyn ja gluteenittomien tuotteiden myynti on sen myötä räjähtänyt kasvuun. Mikä sitten hiilihydraatissa on niin kammottavaa? Onko monien mielessä gluteeniton ruokavalio muuttunut samaksi kuin hiilihydraatiton?

Sokeri ja valkoiset viljat, kerrassaan pahoja, se on iskostettu meidän jokaisen alitajuntaan. Kuitenkaan painonhallinnassa sillä ei ole ylitsepääsemättömän suurta vaikutusta, syötkö energiasi suklaapatukoilla vai porkkanoilla, kunhan et syö yli oman tarpeesi. Terveyden kannalta vaikutus on suurempi, lähinnä ravintokuidun ja muiden ravintoaineiden saannin kannalta, joskin silloinkaan, suklaapatukka silloin tällöin ei tuhoa elämääsi.

Normaalin ihmisen arjessa hiilihydraatit tuntuvat konkretisoituvan kahvileipään, jälkiruokiin, pikaruokaan ja naposteluun. Unohdetaan esim. kasvikset, marjat, hedelmät, pähkinät ja täysjyvätuotteet. Mielestäni tämän takia ihminen usein erehtyy ajatuksissaan ja kertoo olevansa vhh-dieetillä, koska karsii pois sokeria ja valkoista viljaa, tai on siirtynyt gluteenittomiin tuotteisiin. Gluteenittomat tuotteet = viljattomat tuotteet, hiilihydraatteja näistä ei ole taianomaisesti poistettu. Viljat on korvattu mm. maissilla, perunalla, siemenillä, riisillä, tattarilla jne.

Monet hiilihydraatin lähteet ovat terveydellesi erittäin hyviä ja mikään niistä (ellei ole yliherkkyyksiä) ei tuhoa elämääsi, niin kauan, kun niistä saatu energia menee kulutukseen.

Me, myself and I, Uncategorized

Mikä polku johdatti minut ravintovalmentajaksi?

Ruoka on aina kiinnostanut minua tavalla tai toisella. En tainnut olla edes ala-asteella, kun olen tehnyt ensimmäiset kokkailuni. Urhoollisesti äitini on syönyt ja kehunut karrelle palanutta pyttipannua, siten kannustaen minua mielenkiintoni kohteen parissa. Vuonna 2008 valmistuin a la carte-kokiksi ja työskentely ruoan parissa oli arkipäivää.

Muutama vuosi valmistumiseni jälkeen vointini romahti. Tilannetta tutkittiin ja diagnoosiksi sain kilpirauhasen vajaatoiminnan. Lääkityksen myötä elämä hiljalleen kirkastui ja toimintakyky palasi, silti tuntui, että haluan tehdä asialle jotain enemmän. Syödessäni kymmenettä päivää putkeen papuja, pekonia ja kananmunia, niihin kohdistuneen mielihalun takia, aloin miettimään ravitsemusta uudelta kannalta. Seuraavien vuosien aikana tutustuin aiheeseen ja opiskelin itsenäisesti ravitsemusta, käyttäen itseäni koehenkilönä.

Ravinnosta olen löytänyt apua terveyteni ylläpitämiseen ja jaksamiseen. Tämän innostamana toteutin pitkään kyteneen haaveen, aloitin ravintovalmentajaksi kouluttautumisen Trainer4you:lla. Koulutuksen myötä pääsen antamaan tietotaitoni ja auttamishaluni muiden ravinto-ongelmien kanssa painivien käyttöön.

Yhdessä kohti paremmin voivaa arkea!

image1