Tonnikalasalaatti (tuttavien kesken tonnarimössö) ei ole kuvauksellisinta ruokaa, mutta maistuvaa. Alla on yksi omista lemppari ohjeistani, värikkääseen ja maukkaaseen salaattiin. Usein salaatin mukana tulee popsittua liikaa energiaa eri kastikkeiden muodossa, minkä vuoksi itse panostan maustamiseen ja jätän salaatinkastikkeet kaappiin.
Tonnikalasalaatti 4-5:lle hengelle
Valmistusaika n. 20-30min
400g Tummaa pastaa
4kpl Tomaattia
1 Kurkku
1-2 Paprikaa
3 Porkkanaa
1 pieni punasipuli
1 Valkosipuli (yksi kyntinen, kynnellisestä kynsiä 2-3kpl)
2prk Tonnikalaa
1prk Raejuustoa
Keitä pastat ohjeen mukaan. Pilko sillä välin vihannekset kulhoon haluamaasi muotoon ja sekoita joukkoon tonnikala (valuta vesi/öljy pois) ja raejuusto.
Vinkki: kuorimaveitsellä saat siivutettua porkkanasta ihanan ohuita lastuja
Mausteeksi: sitruunamehua, tilliä, sitruunapippuria, suolaa, mustapippuria
Jäähdytä pasta kylmällä vedellä ja kippaa takaisin kattilaan. Mausta reilusti ja sekoita muun salaatin joukkoon. Valmis!